Näytetään tekstit, joissa on tunniste suolaista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suolaista. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Itse tehty siemennäkkäri

Tänään oli jälleen se päivä jona piti tehdä siemennäkkäriä. Pidän näistä kovasti; sellaisenaan tai levitteen, leikkeleen ja muiden lisukkeiden kanssa. Testatkaapa tekin.


Siemennäkkäri:

1 dl ruis-/maissijauhoja
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl leseitä
1 dl kaurahiutaleita
1/2 dl pellavasiemenrouhetta
1 tl suolaa
1-2 rkl öljyä
3 1/2 dl vettä

Sekoita aineet keskenään. Levitä leivinpaperin päälle uunipellille ohueksi ta tasaiseksi kerrokseksi.
Jaa taikina valmiiksi paloiksi jo tässä vaiheessa.
Paista 150 asteessa tunti, avaa luukku kosteuden poistamiseksi 15 min. välein.
Tämän jälkeen jatka paistamista vielä puolisen tuntia 100 asteessa, luukkua voi edelleen raotella välillä.
Nosta pois uunista, anna jäähtyä ja nautiskele.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Pienet kinkku-paprika piirakat

Tänään tein pieniä kinkku-paprika piirakoita. Nopeuttaakseni valmistumista käytin valmistaikinaa. mutta hyviä näistä tuli, NAM.  Paistoin pikkupiirakat 24 kappaleen minimuffinssi vuoassa. Niistä tuli mukavan pieniä, parin haukkauksen suupaloja, sopivia pikkusuolaisia illanistujaisiin.


Pienet kinkku-paprika piirakat:

valmista suolaista piirakkataikinaa

Täyte:
kinkkua pieninä kuutioina
paprikaa pieninä kuutioina

kermaviili
1 kananmuna
suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta

juustoraastetta
 Leikkaa taikina 24:ään samankokoiseen palaan ja muotoile taikina voidellun muffinssivuoan kuppeihin.
Laita piirakkapohjan päälle kinkku- ja paprikakuutioita.
Sekoita kermaviili ja muna, sekä mausteet keskenään ja laita seosta täytteiden päälle.
Pinnalle juustoraastetta.
Paista 200 asteessa n. 10-15 min.

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Itse tehty Guacamole

Vapun kunniaksi tein maissilastujen dipiksi itse guacamolea. Niin paljon parempaa kuin ne kaupan valmiit tekeleet. Tässä ohje jos vaikka teidänkin tekee mieli kokeilla.


Guacamole:

2 avocadoa
1 sitruunan mehu
ruususuolaa
mustapippuria
pala punaista paprikaa silputtuna
½ sipuli pieneksi silputtuna
1 tuore chili silputtuna
(juoksevaa hunajaa)

Halkaise avokadot ja poista kuori sekä siemen.
Muusaa ne rikki haarukalla kulhossa, pieniä sattumia saa jäädä.
Lisää sitruunan mehu, pippuri, suola, silputtu sipuli, paprika ja chili.
Tarjoa esimerkiksi tacojen tai fajitaksien täytteenä, dippinä, tai vaikka leivän päällä.


maanantai 10. maaliskuuta 2014

Arki-illan pizza + ohje pohjaan

Tänään oli jääkaapin tyhjennyspäivä. Tyttären tullessa koulusta oli ensimmäinen kysymys, että mitä syödään ja tällaista sitten syötiin. Perus pitsapohja ja päälle sitä mitä kaapista löytyi eli kaikenlaista. Erittäin hyvää oli ja riittää huomisellekin.


 Ohje pizzapohjaan:

2 dl lämmintä vettä
1 pussi kuivahiivaa
1/2 tl suolaa
1 tl sokeria
1 rkl öljyä
n. 4 dl jauhoja

Lisää veteen hiiva, suola, sokeri ja öljy. Sekoita.
Lisää suurin osa jauhoista ja sekoita se joukkoon.
Minä käytän sekoittamisessa aluksi puuhaarukalla,
mutta kun lisään loput jauhot ja taikina alkaa tuintua liian paksulta puuhaarukalla
sekoittamiseen jatkan öljytyillä käsillä. Taikina ei tartu käsiin ja pysyy pehmeänä.
Kohota taikina liinan alla.
Levitä taikina kohoamisen jälkeen öljytyin käsin uunipellille leivinpaperin päälle.
Anna kohota vielä hetki liinan alla.
Sitten vain täytteeksi mitä haluaa ja kaapista löytyy.
Paista 250 asteessa uunin keskitasossa kunnes pinnalla oleva juusto saa hieman väriä
ja pohja on kypsä. Sitten vain herkuttelemaan.


maanantai 3. helmikuuta 2014

Pizza Bianca


Tänään töiden jälkeen halusin testata jotain uutta ruokaa, ei aina niitä samoja arkiruokia joita muuten pyörittää viikosta toiseen. Päätin kokeilla twitteristä löytyvää ohjetta, jonka kokki Henri Alen julkaisi vähän aikaa sitten. Tällainen tuli.


Tässä ohje tähän pizza biancaan eli valkoiseen pizzaan Henrin sanoin:

Henri Alénin pizza bianca

Supertaikina
1,5 dl lämmintä vettä
20 g tuorehiivaa
0,5 tl suolaa
3 rkl oliiviöljyä
Noin 3,5 dl jauhoja
Tärkeintä on pohja. Jos saat ferrari- tai hyvää durumjauhoa, tee niistä.
Jos et, käytä perusvehniksiä, mieluummin luomua. Parempaa.

Täytteet:
300 g emmental, Kuusamon juustola
1 sipuli
1 mozzarella viipaloituna
1 dl parmesania
10 sardellifilettä
mustia oliiveja
oliiviöljyä

1. Hiiva veteen, suola ja öljy mukaan. Vaivaa jauhot vähitellen joukkoon.
Ja vaivaa niin perkeleesti. Esim. taikinakoukuilla.

2. Anna kohota puoli tuntia lämpimässä. Esim. lattialämitys on kätsä :-) Peitä liinalla.

3. Vaivaa taikinaa vielä hieman ja jauhojen avulla kauli ohueksi leivinpaperin päälle suoraan.
Anna kohota vielä 8 minuuttia. Sitten täytteet!

4. Laita raastettu emmerdale ja parmesan pohjan päälle. 
Lisää päälle vielä mozzarella ja sipulia. Ja loraus oliiviöljyä sekä oliivit. 

5. Paista esilämmitetyssä uunissa 230 asteessa noin 13 minuuttia.
Vilkaise pohjan alle onko väriä tullut. Sitten kypsä.

6. Heti kun tulee uunista, päälle sardellifileet tai parmankinkkusiivut.
Lämpö sulattaa ne. Lopuksi rucolaa ja mustapippuria. 


Pizza oli hyvää ja tuoksu huumaava. Ei tätä kuitenkaan kovin usein voi syödä, koska ei mitään ihan kevyintä herkkua ole. Suosittelen testaamaan.

Ja sitä Mutti-kastikettakin testailen lähiaikoina, Mutti-purkki odottelee kaapissa.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Tuoreita sämpylöitä aamupalalle

Nyt kun loma on alkanut ehtii aamusella tehdä vaikka mitä. Tänä aamuna leivoin aamupalallemme tuoreita sämpylöitä. Aikaisemmin olen leiponut kaurasämpyläruutuja tällä ohjeella. Nyt hiukan muuntelin ohjetta. Hyviä tuli näistäkin sämpylöistä. Sämpyläruutujen helppous ja nopeus on siinä ettei jokaista sämpylää tarvitse pyöritellä erikseen vaan riittää kun jaat paistovalmiin taikinan sopivankokoisiin osiin vaikkapa veitsellä painellen.


Kauragrahamsämpyläruutujen ohje:
5 dl vettä
1-2 tl suolaa
2 rkl sokeria
3 dl kaurahiutaleita
1 pussi kuivahiivaa
3 dl grahamjauhoja
n. 6 dl vehnäjauhoja
 50 g margariinia
Liuota kädenlämpöiseen veteen suola ja sokeri.
Lisää hiutaleet.
Sekoita kuivahiiva jauhojen joukkoon ja lisää suurin osa jauhoista taikinaan.
Lisää sulanut/pehmeä margariini ja loput jauhoista.
Kohota taikinaa lämpimässä paikassa liinan alla.
Taputtele taikina jauhotetuin käsin tasaiseksi levyksi leivinpaperille tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.
Jaa taikina sopivan kokoisiksi ruuduiksi.
Kohota uudelleen.
Voitele pinta vedellä ja ripottele päälle kaurahiutaleita.
Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Jauheliha-feta lehtitaikinakuppien ohje


Helpot ja hyvät suolaiset. Makua voi muokata mieleisekseen täytteen avulla, jättää pois sen mistä ei tykkää ja lisää sitä mistä tykkää.





Jauheliha-feta lehtitaikinakuppien ohje:
valmiita lehtitaikinalevyjä pakastimesta

Täyte:
jauhelihaa
sipulia
aurinkokuivattuja tomaatteja
lihaliemi valmistetta (esim. Lihaliemi fond cups)
fetajuustoa
maustettua tuorejuustoa

Pinnalle:
juusoraastetta

Paista jauheliha ja sipulit paistinpannulla. Lisää joukkoon lihaliemivalmiste, maustettu tuorejuusto ja sekä aurinkokuivatut tomaatit pienittyinä, sekoita täyte tasaiseksi ja tarkista maku. Lisää joukkoon myös fetajuusto ja viimeiset sekoitukset. Siirrä paistinpannu pois lämpimältä levyltä.

Sulata lehtitaikinalevyt ja jaa puoleksi. Voitele muffinssipellin syvennykset ja painele sulaneet puolitetut lehtitaikinalevyt syvennyksiin huolellisesti. Lisää täytettä lehtitaikinakuppeihin ja halutessasi lisää pinnalle juustoraastetta. Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.


maanantai 21. tammikuuta 2013

Kaurasämpyläruudut

Leivoin tyttären kovasti toivomia kaurasämpyläruutuja pitkästä aikaa. Hyvin maistuivat lämpiminä kylmän maidon kanssa.


Kaurasämpyläruutujen ohje:

5 dl maitoa (tai vettä)
1-2 tl suolaa
2 rkl sokeria, siirappia tai hunajaa
3 dl kaurahiutaleita
1 pussi kuivahiivaa
n. 9 dl vehnäjauhoja
 50 g margariinia

Lämmitä maito ja lisää siihen margariini sulamaan.
Liuota kädenlämpöiseen maitomargariini seokseen suola ja sokeri.
Lisää hiutaleet.
Sekoita kuivahiiva jauhojen joukkoon ja lisää jauhot taikinaan.
Kohota taikinaa lämpimässä paikassa liinan alla.
Taputtele taikina jauhotetuin käsin tasaiseksi levyksi leivinpaperille tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.
Jaa taikina sopivan kokoisiksi ruuduiksi.
Kohota uudelleen.
Voitele pinta vedellä ja ripottele päälle kaurahiutaleita.
Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.


torstai 30. elokuuta 2012

Jukurttileivät grillissä




Jukurttileivän ohje:

2 dl maustamatonta jukurttia
1/2 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 kananmuna
3 rkl (oliivi)öljyä
5 1/2 dl vehnäjauhoja

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja jätä taikina kohoamaan liinan alle.
 Muotoile valmiista taikinasta öljytyin käsin litteitä leipiä,
paista leivät grillissä tai paistinpannussa molemmin puolin.

 Leipä on hyvää sellaisenaan vaikkapa teen seuraksi,
loistava lisä myös esim. raikkaan kesäisen salaatin rinnalle.

Parhaimmillaan juuri paistettuna ja lämpimänä.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Tomaatti-kikhernesosekeitto

Tässä helppo ja nopea keitto, joka on testattu tyttären kanssa pariin kertaan. Tällä kertaan mukaan lisättiin vuohenjuustoa ja hienosti se sopi mukaan makuihin.


 Tomaatti-kikhernesosekeitto

500 g tomaattimurskaa
n.250 g kikherneitä
5 dl vettä
loraus kermaa
kasvisliemivalmistetta (kuutio tai fondi)
(suolaa)
pippuria
mausteita maun mukaan
  pinnalle:
vuohenjuustoa
persiljaa silputtuna
oliiviöljyä

Laita kattilaan tomaattimurska, kikherneet, vesi ja kasvisliemivalmiste, keitä miedolla lämmöllä n. 15 min.
Soseuta keitto, lorauta sekaan kermaa ja mausta mieleiseksesi.
Lisää valmiin keiton pinnalle vuohenjuusto, persiljasilppu ja oliiviöljy.
Nauti hyvässä seurassa.



torstai 14. kesäkuuta 2012

Pohjaton juustopiiras


 Kesäisen päivän kunniaksi tein pohjattoman juustopiiraan. Hyvänmakuinen suolainen, joka sopii hyvin mukaan vaikka eväsretkelle. Netistä löytyy ohje tähän täältä.


Pohjaton juustopiiras

300 g raejuustoa
3 rkl kermaa
3 munaa
6 rkl vehnäjauhoja
250 g raastettua juustoa
 ruohosipulia
persiljaa
mustapippuria
suolaa 

1. Sekoita ainekset keskenään.
2. Paista leivinpaperilla vuoratussa irtopohjavuossa
uunissa 180 asteessa n puoli tuntia.
 

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Paprika-kalkkunapiiraan ohje


Nopea, maistuva ja helppo suolainen tarjottava kahvipöytään. Tarjoile lämpimänä selaisenaan tai raikkaan salaatin kanssa.

Pohja:
3 dl vehnä- ja grahamjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
100 g margariinia/voita
n. 1/2 dl kylmää vettä
 tai
pakastealtaasta valmis piirakkataikina suolaiseen piirakkaan

Täyte:
1 salaattisipuli
1 paprika
kalkkunaleikettä
250 g kermaviiliä
1 kananmuna
suolaa, pippuria, paprikajauhetta
 pinnalle juustoraastetta

1. Jauhot, leivinjauhe ja suola sekoitetaan ja nypitään tasaiseksi seokseksi rasvan kanssa
2. Lisää kylmä vesi, sekoita taikina tasaiseksi
3. Painele taikina voidellun piirakka vuoan pohjaan ja reunoille
4. Paista pohjaa 225 asteessa n. 10 min.
5. Pilko sipuli ja paprika ja kuullota niitä hetki paistinpannulla, jotta ne pehmenevät
6. Leikkaa kalkkunaleike palasiksi
7. Sekoita kermaviili ja kananmuna tasaiseksi seokseksi ja lisää muut ainekset mukaan,
mausta oman makusi mukaan
8. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista 20-30 min, kunnes piiras on kypsä


lauantai 19. marraskuuta 2011

Lohirullat

Tämä helppo ja herkullinen suolapala syntyy hetkessä. Olen tehnyt Fazerin Rullarieskoista eri täytteillä monia eri versioita, näihin juhliin täytteeksi tuli lohi.

 
Lohirullien ohje:

Fazerin Rullarieskat
ruohosipuli-tuorejuusto
tuoretta tilliä silputtuna
graavilohi
salaattia

Rullarieskoja ei kannata ostaa pitkäksi aikaa odottamaan rullien tekemistä, koska leipä kuivahtaa helposti ja rullatessa se murtuu, eikä ole niin kauniin näköinen. Osta siis Rullarieskat mahdollisimman myöhään, vaikkapa samana päivänä kuin aiot rullat tehdä.
Levitä tuorejuusto rieskalle niin että jätät toisen pitkän sivun paljaaksi. Lisää tillisilppu tuorejuuston päälle.
Seuraavaksi tuorejuuston päälle asetellaan graavilohta ohueksi leikattuna, tämä on kuin palapelin kokoamista. Lohen päälle vielä rapeaa salaattia. Sitten rullaamaan, mielestäni paras rullaussuunta on niin että rullaa rieskan pidemmältä sivulta. Valmiit rullat suojasin tuorekelmulla ja laitoin rullat jääkaappiin lepäämään. Kun rullat saavat levätä jääkaapissa jonkin aikaa ne pysyvät paremmin rullalla kun niistä leikkaa suupaloja.

Olen täyttänyt rieskarullia vaihtaen lohen tilalle kalkkunaleikkeleet ja kasvisversion tein laittamalla lihan tilalle uunissa/grillissa kypsennettäviä pakastealtaasta löytyviä grillikasviksia (munakoisoa, paprikaa, sipulia yms.).
Voit siis täyttä rullarieskat mieltymystesi mukaan.


Leikkuu tavalla voit myös muuttaa suupalojen ilmettä. Nuo kuvassa olsevat lohirulla olen leikannut ihan suoraan, mutta olen leikannut rullista myös vinosti noita paloja ja kivan näköisiä tuli niinkin.


Lohirullat maistuivat juhlissa olleelle neitokaiselle niin hyvin, että hän kyseli tarkkaan miten ne on tehty ja tänään noita lohirullia löytyy hänen juhlapöydästään.