Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. maaliskuuta 2014

Kylpysieni Tawashi + ohje

Viime viikonloppuna kirjoitin virkkaamastani tiskiapurista eli Tawashista, jonka virkkasin Bambu -langasta. Tässä on muutama Tawashi kylpysieni, jotka olen tehnyt puuvillalangasta.
Tällä on  mukava pestä iho kylvyn tai suihkun yhteydessä, puuvilla on mukavan pehmeä ihoa vasten.


Tawashi ohje:

Virkkaa 21 kjs. 
Aloita krs:n virkkaaminen aina toisesta silmukasta koukusta lukien.
Toisella kerroksella virkkaa 2 ks, 2 pp, 12 p, 2 pp ja 2 ks.
Jatkossa samoin, mutta virkkaa aina silmukan takareunasta,
jolloin pintaan muodostuu "raidat". 
Virkkaa yhteensä 24 kerrosta.

Lopuksi ompele kappaleen alku ja loppu reunat yhteen.
Pujota lanka neulalla toiseen reunaan jokaisen koholla olevan harjanteen läpi, kiristä ja päättele.
Ota uusi pätkä lankaa, kiinnitä se toiseen reunaa ja ompele samalla tavalla suppuun.
Virkkaa toiselle puolelle tawashia 20 ketjusilmukan lenkki.
Kiinnitä lenkki ja päättele lanka.
 Lenkistä tawashi on helppo ripustaa ilmavasti kuivumaan.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Virkattu pesusieni Tawashi ja tiskiliina

Vuoden alussa (1/2014) luin Suuri Käsityö -lehteä töissä ja huomasin sieltä pienen jutun virkatuista Tawashi pesusienistä. Ihastuin ja pitihän niitä päästä kokeilemaan.

Tawashi pesusieni ja tiskiliina Novitan Bambu -langasta.
 Ohje taisi löytyä myös lehdestä, mutta minä kaivelin sen kotona esille netistä täältä. Nämä pesusienet ovat nopeita ja helppoja virkata, sen lisäksi ne ovat vielä ilo silmällekin. Itse käytin tähän tiskaamiseen ja pöytien pyyhintään tarkoitettuun Tawashiin Novitan Bambu lankaa kaksinkertaisena. Lanka tuntuu käsissä miellyttävältä ja bambu sopii tällaiseen käyttötarkoitukseen todella hyvin. Virkkasin samasta langasta myös tiskiliinan.


 Vahtamalla langan materiaalia saa pesusienestä sopiova eri tarkoituksiin:

 - tiskaamiseen ja pöytien pyyhintää tarkoitettu Tawashi bambusta
 - suihkuun tai kylpyyn sopii puuvillainen Tawashi
 - kattiloiden ja tiskipöytien kiillotukseen sopii akryylistä virkattu Tawashi



tiistai 26. marraskuuta 2013

Suosikkipipo ja kaulaliina

 Tämä pipo on ehdottomasti oma suosikkini.


Se on tehty jo muutama vuosi sitten Novitan Luxus Aplaca -langasta, neulottu ainaoikeinneuleena poikittain ja kolmella eripituisella kerroksella. Sovelsin tätä Garnstudion miesten pipon ohjetta omaan lankaani sopivaksi ja hyvä tuli. Suunnitelmissa onkin tehdä uusi saman tyylinen pipo.

Huivi on ihan perus ainaoikeinneuletta ja päät on liitetty yhteen, joten sen saa kivasti pyöräytettyä kaulaan.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Rinsessa -pipo



Piponneulomisinnostuksessa tein tällaisen Rinsessa -pipon. Ohje siihen löytyi täältä. Samalla kuvioinnilla on tekeillä myös kaksipuoleinen kaulaliina. Koristeeksi pipoon piti laittaa pieni rusetti. Pipon on neulottu Novitan Wool langasta, ei kutittele ikävästi. Se on myös aika ohkainen, sopii siis päähän hyvin jo loppusyksystä ja pienemmillä pakkasilla, koska ei ole liian lämmin.



Kylmiä ilmoja odotellessa

Nyt on hyvä odotella kylmiä ilmoja, kun JC-pipo ja sille kaveriksi neulomani kaulaliina ovat valmiit. Vihdoinkin saimme otettua kuvat ihan päivän valossa ja jopa auringon paisteessa. Tähän aikaan vuodesta valoisa aika on niin lyhyt, ettei arkena ole toivoakaan nähdä päivänpaistetta, saati ehtiä kuvailla mitään luonnonvalossa.


 Jacques Cousteau -pipon on suunnitellut ystäväni Punaisen sydämen torpan Typy. Jos kiinnostuit tästä hyvästä ja selkeästä pipomallista niin ohjeeseen pääset tästä. Typyn blogissa on myös arvonta liittyen juuri tähän JC -pipoon, arvontaan pääset tästä.
Olen tehnyt tällä hyväksi todetulla ohjeella pipoja aiemminkin, mutta silloin pipojen saajat olivat kaikki miehiä (niitä tärkeitä). 

Kaulaliinaan ei ole ohjetta, se on neulottu 3oikein 2nurin joustinneuleella ja pitkästi. Molemmat on neulottu Novitan Naava langasta, sävy 054. Pipo ja kaulaliina ovat ihanan pehmeitä ja muhkeita ja varmasti lämmittävät mukavasti kun kylmät ilmat taas saapuvat.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Kissan pesä

Viime keväänä löysin Eilen tein -Blogista ohjeen kissojen pesän vikkaamiseen kuteesta. Halusin kokeilla ja valitsin materiaaliksi ontelokuteen. Ohjeita seurasin aluksi, mutta matkan varrella totesin ettei tämä trikookudetta napakampi ontelokude vain yksnkertaisesti taivu samaan. Ohjetta en siis seurannut, mutta idea on loistava ja työ eteni kokeillen, purkaen ja taas virkaten. Yhtä hienoa ja huoliteltua ei meidän pesästä tullut kuin alkuperäinen on, mutta päiväunipaikaksi kelpaa tämäkin.


 Tänään kisut olivat jälleen parvekkeella aurinkoisen päivän houkuttelemina. Rohkeampi jo torkkuikin siellä, mutta arempi tutustuu paikkaan ovensuusta katsellen.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Pienen neitosen asustesetti

Ystäväni on saanut aivan lähiaikoina pikkuruisen neitosen. Tällainen saa minut aina tarttumaan lankaan ja puikkoihin ja neulomaan jotain pientä pikkuruiselle. Tein neitoselle asustesetin: vauvan myssyn, tossut ja lapaset.


Ohjeet myssyyn löytyy tästä ja ohjeet lapasiin löytyy tästä. Vauvan tossujen ohje löytyy kirjasta Pehmoisia neuleita pienokaiselle, aiemmin olen kirjoittanut tossuista täällä. 

Vauvan lapasten ohje



Vauvan lapasten ohje

Lanka:
Drops Baby Merino 50g
tai Novita Wool 50g
tai joku muu lanka joka ei herkkää ihoa ärsytä ja on ominaisuuksiltaan lähellä edellisiä.

Puikot:
 3-3½ tai käsialan mukaan. Itse käytän 3½ puikkoja, koska käsialani on aika tiukkaa.

Ohje:
Luo 28 silmukkaa, jaa ne neljälle puikolle (7 silmukkaa/puikko). Neulo renkaana.
1. Neulo 1o 1n joustinneuletta 20 kerrosta.
2. Neulo sileää neuletta 14 kerrosta.
3. Neulo puikon kaksi ensimmäistä silmukkaa yhteen jokaisella puikolla. (24 silmukkaa)
4. Neulo kaikki silmukat oikein. (ei kavennuksia)
5. Neulo puikon kaksi ensimmäistä silmukkaa yhteen, 1 silmukka oikein, 2 seuraavaa yhteen, viimeinen silmukka oikein, toista kaikilla puikoilla. (jäljellä 16 silmukkaa)
6. Neulo koko kerros kaksi silmukkaa yhteen. (8 silmukkaa)
Päättele työ keräämällä loput 8 silmukkaa langalle (pujota lanka neulan avulla silmukoiden läpi) ja kiristä lapasen pää kiinni. Päättele langat ja lapaset ovat valmiit.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Vauvan myssyn ohje

Lähes samanlaisia myssyn ohjeita löytyy monesta eri paikasta ja usean eri suunnittelijan nimellä. Itse käyttämäni ohjeen alkulähdettä en tiedä. Tällä ohjeella minä olen tehnyt myssyjä jo useammalle pikkuiselle.

Näissä myssyissä on käytetty lankana Drops Baby Merino.
Vauvan myssyn ohje
  
Lanka:
Drops Baby Merino 50g

tai Novita Wool 50g
tai joku muu lanka joka ei herkkää ihoa ärsytä ja on ominaisuuksiltaan lähellä edellisiä.

Puikot:
3-3½ tai käsialan mukaan. Itse käytän 3½ puikkoja ja koukkua, koska käsialani on aika tiukkaa.
 
Ohje: Luo 32s ja neulo ainaoikeaa.  
1.krs:  neulo 2 o, lisää 1 s (lisäys: ota langankierto kiertäen puikolle), neulo kunnes puikolla on jäljellä 4 s, neulo 2 o yhteen ja 2 o.  
2.krs:  neulo kerros oikein, neulo edellisen kerroksen langankiertolisäys kiertäen oikein. 
Toista 1–2 kerroksia yhteensä 14 kertaa (=28krs). Tee jatkossakin kavennukset ja lisäykset 2 s:n päässä reunasta. 
Kavenna krs:n alussa ja lisää sen lopussa yhteensä 14 kertaa.
Lisää krs:n alussa ja kavenna krs:n lopussa yhteensä 8 kertaa (=16krs).
Olet kappaleen puolivälissä.
Kavenna krs:n alussa ja lisää lopussa yhteensä 8 kertaa. 
Lisää krs:n alussa ja kavenna lopussa yhteensä 14 kertaa.
Kavenna vielä lopuksi krs:n alussa ja lisää krs:n lopussa yhteensä 14 kertaa, päätä s:t.  

Ompele aloitus- ja lopetuskerrokset toisiinsa ja ompele yläreunat yhteen, apua saat piirroksesta.  


Solmiamisnauha: luo 4 s sukkapuikoille ja neulo 4 s oikein. Älä käännä työtä, vaan siirrä s:t sekä lanka sukkapuikon toiseen päähän ja neulo jälleen 4 s o, toista kunnes nauhan pituus on n. 20 cm, päätä s:t. Tee kaksi samanlaista nauhaa ja kiinnitä ne myssyyn. 

Virkatun kukan, ohje:

Virkkaa 7 kjs ja yhdistä ne renkaaksi piilosilmukalla.
1.krs: 1 kjs, 11 ks, lopeta kerros ps:lla.
2. krs: 4 kjs, hyppää yhden silmukan yli, ks. Toista kunnes kerros on valmis (6 karta).
3. krs: 1 kjs, 5 pylvästä ensimmäiseen kaareen, ks edellisen kerroksen ks:aan. Toista kerros loppuun.
Päättele langat ja kiinnitä kukka myssyyn. Laita halutessasi napi kukan keskustaksi.
  
Tässä myssyssä käytetty lankana Novitan Wool.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Harmaa virkattu kori

Virkkasin joululahjoja ajatelen harmaan korin Esteri-ontelokuteesta. Ohjeena käytin aikaisemmin kirjoittamaani korin virkkausohjetta, joka löytyy täältä.


Koria voi käyttää säilytykseen tai kuljettaa siinä mukanaan esimerkiksi samppoot ja suihkusaippuat saunareissulle. Koria voi pitää hyllyllä tai laittaa vaikka seinäkoukkuun.


 Ja parasta tässä ohjeessa on se,että sen avulla korista voi tehdä juuri omiin tarpeisiin sopivan kokoisen.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Vauvan myssy ja tossut

Melkein serkkupoika sai vaimonsa kanssa pienen tyttären. Mikä hyvä syy tarttua puikkoihin ja neuloa jotain pientä ja suloista. Päädyin neulomaan pienen myssyn, jonka koristelin virkatulla kukalla sekä tossut. Nyt on paketti lähtövalmiina kohti pohjoista.


Myssyn ohje löytyy täältä, virkatun kukan ohje täältä ja tossujen ohje löytyy kirjasta; Pehmoisia neuleita pienokaiselle. Nopeita ja helppoja toteuttaa, kauniita katsella ja käytännöllisiä

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Äidin liinavaatekaapin aarteita

Hiihtolomalla kävimme vanhempieni luona ja siellä kaivelin äitini kanssa kaappien perukoilta aarteita, vanhoja pöytäliinoja, jotka sain mukaani. Silitettyinä nämä tietysti olisivat vielä enemmän edukseen, mutta enpä nyt saanut aikaiseksi. Nättejä ovat näinkin.

Tämä ensimmäinen on oman äitini tekemä kirjottu pöytäliina. Hän on tehnyt tämän kauniin liinan alle kymmen vuotiaana. Kuinkahan moni nykypäivän lapsi osaisi ja jaksaisi tälläisen tehdä.


 Kaikki seuraavat liinat on tehnyt äitini mummu eli oma isomummuni. Hän oli innokas käsitöiden tekijä ja nämä kauniit tuotokset ovat nyt siirtyneet minun omistukseeni ja minulta aikanaan tyttärelleni, äidiltä tyttärelle jatkumo jatkuu...





Tunnearvo näillä liinoilla on korvaamaton, joten hyvää huolenpitoa saavat ja suurta arvostusta.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Kynttilälyhdyt

Talvi ei ole täälläpäin vielä oikein alkanut. Kaipailen pientä pakkasta ja ennenkaikkea lunta. Ulkona olisi paljon enemmän valoa jos maa olisi kunnolla luminen. Pihalle ei ole vielä ilmestynyt lumilyhtyjä tai jäälyhtyjä, siksipä tein itse vähän talvista tunnelmaa parvekkeen pöydälle.

 Kaivelin kaapista käyttämättömiä lasipurkkeja ja lankakätköistä valkoisia lankoja. Jokaiseen lasipurkkiin virkkasin suojuksen samalla kuviolla, mutta yläosat ovat jokaisessa erilaiset. Enkä oikein osaa päättää mikä niistä on kaikkein kivoimman näköinen. Lanka on kaikissa erilainen (mohair, seitsemän valjestä, nalle), mutta valkoisia ovat kaikki niinkuin näkyy. Virkkauksen kuvio korostuu kauniisti kynttilän sitä valaistessa. Helppoa ja lopputulos mielestäni varsin kiva.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Vauvan tossut

Pimeinä iltoina ja sateisina päivinä on mukava värkätä jotain. Minun suosikkejani ovat pienet ja suhteellisen nopeat jutut. Lainasin kirjastosta useamman käsityökirjan, neulontaa ja virkkausta.


Tässä Pehmoisia neuleita pienokaiselle -kirjassa kaikkein mieluisin ohje oli noihin pieniin töppösiin. Ohjeessa tossut oli tehty puuvillalangasta, sellaista minulta ei haluamassani värissä löytynyt. Minulta löytyi Dropsin Baby Merino -lankaa ja siitä toteutin nämä ensimmäiset suloiset vauvan tossut.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Virkatut korit + ohje

Ystävälläni oli jokin aika sitten tupaantuliaiset, joihin tein lahjaksi virkatut korit. Ohjetta etsiskelin netistä ja mieleistä ei löytynyt. Niinpä suunnittelin korin itse ja tehdessä kirjoitin ohjeen muistiin, koska näitä tulee varmasti tehtyä tulevaisuudessakin. Materiaalina käytin Lilli - ontelokudetta. Se on valmistettu kierrätetystä puuvillasta ja se on tasalaatuista. Tasalaatuisesta kuteesta saa virkattua tasaista ja siitiä pintaa, siitä pidän.
Samantyylisiä ja mahdollisesti jopa samanlaisiakin varmasti löytyy, koska ohje on niin yksinkertainen.


Virkatun korin ohje:

Pohja:
Virkkaa 5 ketjusilmukkaa ja sulje se renkaaksi ps:lla.
1. krs: virkkaa 2 kjs (vastaa yhtä pylvästä), virkkaa renkaaseen 9 pylvästä (10 p), yhdistä ensimmäisen pylvään (2 kjs) toiseen silmukkaan piilosilmukalla.
2. krs: 2 kjs, 2 p jokaiseen silmukkaan (20 p), yhdistä kuten edellä
3. krs: 2 kjs, toista * 1 p, 2 p samaan silmukkaan* (30 p), yhdistä kuten edellä
4. krs: 2 kjs, toista *2 p, 2 p samaan silmukkaan* (40 p), yhdistä kuten edellä
5. krs: 2 kjs. toista *3 p, 2 p samaan silmukkaan* (50 p), yhdistä kuten edellä
Jatka kerroksia kunnes korin halkaisija on mielestäsi sopiva. 
Välillä voit napakalla otteella muotoilla ja venyttää pohjaa oikean muotoiseksi.

Reuna:
6. krs: 2 kjs, virkkaa 1 p jokaisen silmukan takareunaan koko kerroksen ajan, yhdistä kuten edellä
7. krs: 2 kjs, 1 p jokaiseen silmukkaan, yhdistä kuten edellä
Jatka kerroksia kunnes kori on lähes oikean korkuinen.

Nyt pitäisi tehdä aukot kädensijoja varten.
Itse tein aukon leveydeksi 6 p, mutta kokoa voi vaihdella tarpeen mukaan.
Puolitin pylväiden kokonaismäärän ja vähensin siitä 6 p.
Tuo laskettu pylväsmäärä tehdään ensin tavallisesti 1 p jokaiseen silmukkaan.
Sitten 6 kjs (korvaa 6 p) ja taas laskettu määrä 1 p jokaiseen silmukkaan,
lopussa taas 6 kjs (korvaa 6 p) ja yhdistä piilosilmukalla ensimmäiseen pylvääseen.
Seuraava kerros taas 1 p jokaiseen silmukkaan, yhdistä kuten edellä ja päättele.

Jos ohjeessa on jotain korjattaa, vinkatkaa. Ja kysyä saa, jos joku kohta ohjeesta tuntuu epäselvältä.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Polvipituiset pitsisukat

Nämä polvipituiset pitsisukat neuloin jonkin aikaa sitten. Mallia etsiessäni ei juuri sopivaa löytynyt, mutta melkein. Löysin netistä ohjeen, joka on "Kauniit polvisukat" Yhteishyvän sivuilta. Ohjeessa sukat oli neulottu 7 veljestä -langasta ja ne olivat pidemmät kuin halusin.

Neuloin sukkani Nalle -langasta. Mallia otin löytämästäni ohjeesta, muuttaen silmukka määrät, joustinneuleen, kavennukset ja sukan pituuden.
Tuo varsineuleen malli on nopea tehdä ja se on tosi yksinkertainen, onnistuu siis vähemmänkin neuloneelta.


Tumman harmaa Nalle-lanka odottelee jo hetkeä jolloin puikot alkavat taas kilistä.