Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämää. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Sitä sun tätä

Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt sairastellessa, mutta nyt näyttää jo paremmalta. Rauhallisesti otan edelleen ja jatkossakin seurataan, että paraneminen etenee niinkuin pitääkin.


Viime viikonloppuna eli pääsiäisen aikoihin tytäreni toivoi saavansa herkkuaamupalaksi  Amerikkalaisia pannukakkuja. Täytin toiveen ja tein nämä tämän tutun ohjeen mukaan klik.

Koska sairastelu alkoi tympiä ja aikaa oli, niin seikkailin paljon netin ihmeellisessä maailmassa ja löysin sieltä kipinän muutokseen. Kirjoittelen siitä pikkuhiljaa tälläkin, katsotaan miten saan opittua uusia asioita. Ainakin ravinnon vaikutuksesta hyvinvointiin olen kiinnostunut entistä enemmän. Herkuttelija kun olen, niin olen yritänyt etsiä tapoja jotta voisin herkutella terveellisesti ja jotain jo löysinkin.


Kotiin hankittiin uusi monitoimityöläinen, Kenwood FPM250 monitoimikone, joka tekee vaikka mitä. Se viipaloi, raastaa, sekoittaa,  vatkaa, vaivaa, murskaa, hienontaa, rouhii, siinä on sitruspuserrin, yms.
Tätä laitetta olisikin tarkoitus hyödyntää tulevaisuudessa paljon, eihän sitä koristeeksi ole hankittu.

Tämä viikonloppu olisi vielä tarkoitus ottaa rauhallisesti, vaikka kodin tekemättömät työt häiritsevätkin. Harmi kun en omista poraa ja sen käyttäjää :)

Mukavaa viikonloppua ja nautitaan auringosta ja lämmöstä.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Meidän kisut ovat kasvaneet

Viime syksynä meidän perhettämme täydentämään tuli kaksi ihanaa puolipitkäkarvaista maatiaskissaneitoa. Tyttäreni oli löytänyt netistä ilmoituksen, joka täytti meidän kriteerimme. Halusimme kissan kodista, jossa jo odotusaika sekä tietysti pentuaika on kunnolla hoidettu (ei mitään vahinkopentuja).  Pentujen madotus, rokotus ja lääkärintarkastus todistuksineen, sekä riittävä luovutusikä olivat hienosti hoidettu. Siis maatiaiskissat, jotka on hoidettu yhtä hyvin kuin yleensä rotukissat. Ja mikä parasta, he olivat myös tarkkoja siitä millaisiin koteihin pennut päästävät. Kun olimme itse läpäisseet "tarkastuksen" ja sovimme, että heiltä tulee meille pentu ei riemulla ollut rajoja. Aluksi olimme ajatelleen ottaa vain yhden kissan, mutta kun näimme näiden kahden viilettävän yhdessä esitimme toiveen, että haluaisimme molemmat meille. Onneksi toive toteutui ja siskokset saavat olla toistensa tukena, turvana ja seurana kun me ihmiset olemme omissa menoissamme. Ihania molemmat omalla tavallaan, aivan erilaisia kun luonteeltaan ovat.

Ansku
Ansku on isokokoisempi, kömpelömpi, hitaampi ja muutenkin rauhallisempi. Viihtyy hieman enemmän minun seurassani. Alussa Ansku oli näistä kahdesta rohkeampi, mutta nykyään se on hieman hitaammin uusiin tilanteisiin ja ihmisiin tutustuva. Ihana lämpöpatteri kainalossa, kehrää paljon ja äänekkäästi. Anskun perässä kävellessä pitää olla tarkkana, ettei vahingossa astu kisun päälle, sillä neito saattaa kesken matkan kellahtaa lattialle venyttelemään tai muuten vain katselemaan. Vesihanan aukaiseminen on erityisen kiinnostavaa, paikalle pitää päästä heti, yleensä aika vauhdikkaasti. Jos meidän kisuilla pentuja joskus tehdään, niin Ansku saa kunnian toimia emona (sulhanenkin on jo valmiiksi katsottuna, saapa nähdä kelpaako Anskulle).

Roosa
Roosa on pienempi, sirppana, vikkelä, ketterä ja ehtivä. Alussa Roosa oli tosi arka, mutta nykyään uteliaisuus vie voiton ja taitaa olla se rohkeampi. Roosa ei myöskään ihan alussa kehrännyt, mutta nykyään hurinaa kuuluu usein. Roosa viihtyy tyttäreni seurassa hieman enemmän kuin minun  seurassani. Kaikessa pitää olla osallistumassa ja nenänpää pitää työntää joka paikkaan. Hän pitää nukkumisesta kylki kyljessä, kosketuksessa pitää olla, mikäs sen mukavampaa. Roosa ei pidä automatkoista ja se pitää ilmoittaa ääneen, useasti matkan aikana. Kun työpäivän jälkeen tulee kotiin, niin ainakin Roosa on ovella iloisena vastassa.

Roosa ja Ansku yhdessä
Molemmat kisut ovat kovia juttelemaan, erityisesti tyttäreni kanssa. Hoitotoimenpiteet, kuten esim. kampaaminen, madotus,  kynsien leikkuu ja hampaiden pesu sujuvat helposti ja mallikkaasti. Kiitos kuuluu kotiin josta heidät saimme/ostimme, sillä siellä pennut totutettiin pienestä pitäen hoivaamiseen, hellimiseen ja käsittelyyn. Nämä neitoset viihtyvät sylissä, paijattavina ja suukoteltavina ja ovat oppineet, että sylistä ei rimpuilla pois. Ne viilettävät ympäri kotia perätysten leikkien jahtaus ja paini leikkejään. Välillä ne nukkuvat yhtenä möykkynä vieretysten, välillä toisiaan pesten ja välillä uniset kisut löytää aivan eri puolilta kotia. Elämän ilostuttajia ja rikastuttajia parhaimmillaan ♥

lauantai 11. toukokuuta 2013

Tyttären synttärit

Suloinen tyttäreni täytti toissapäivänä vuosia, nyt jo 17 vuotta. Aika kuluu hurjaa vauhtia. Juhlimme pienen lähipiirin kanssa ja mukavaa oli.


Päivänsankari halusi ehdottomasti mansikkakermakakun ja sellainen tehtiin :) Tuttuun tapaan lisäsin kerman sekaan reilusti rahkaa, täytteenä kermarahkaseosta sekä runsaasti mansikaa paloiteltuna.


Herkkuina pöydässä myös pätkiskuppikakut tuorejuusto korrutteella. Nam. Ohje tulossa...

 

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Vanha piparimuotti

Sain äidiltäni viime kesänä piparimuotin, joka on muisto hänen lapsuudestaan. Jokaisella kuudella sivulla on omanlaisensa kuvio ja hyvin ovat pysyneet tallessa kun ovat kiinni toisissaan, eipä tarvitse irtomuotteja etsiskellä. Kaunis ja tunnearvoltaan suurtakin suurempi.


 Tänä jouluna muotti sai Pentikin nauhasta rusetin itselleen. Se saa koristaa kotiamme ja tuoda menneiden vuosien tunnelmaa.


 Aika monet piparit tällä on varmaan vuosien varrella tehty. Ja ennen kaikkea ne kädet, jotka tätä muottia ovat käyttäneet ♥.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Laiska lauantai


 Edellisellä kerralla kirjoitin työmatkani kauneudesta ja niinpä pysähdyin nappaamaan kuvan noista peltomaisemista. Pilvinen päivä ja aika ruskeaa, mutta kaunista ja rauhoittavaa.


 Laiska lauantai. Nukuin pitkään, luin kirjaa, katselin viikon Iholla-sarjan jaksot ja sitten ulos auringon paisteeseen. Tuo sarja on muuten hyvä, olen tykästynyt, mutta arkena ehtii/jaksaa harvemmin katsoa.


Pääsiäisenä eivät nämä kukkaset vielä parvekkeella kukkineet, mutta nytpä kukkivat.

Kävin kävelyllä kodin lähistöllä, mukavia kävelyreittejä riittää ja luonnon keskellekin pääsee jos haluaa. Ulkoilma piristää kummasti ja saa hyvälle mielelle.





Ihanaa kun kesä lähestyy. Ankean syksyn ja talven jälkeen herää taas eloon itsekin.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Sumuinen aamu


Kuvia tältä aamulta. Tosi sumuista oli, mutta kyllähän ilma selkeni nopeasti päivän valjetessa kunnolla.


Pitäisi joku päivä pysähtyä työmatkalla kuvailemaan. On hienoa seurata luonnon ja maaseudun muutoksia. Kun työmatkani muuttui peltojen keskelle, kaikki oli vielä täydessä kasvussa ja vihreänä. Kesän lopussa, syksyn alussa peltotyöt alkoivat. Vilja/heinä kerättiin pelloilta talteen ja pellot käännettiin ympäri. Oli kiva seurata, millä pellolla traktori työvälineineen milloinkin oli töitä tekemässä. Sitten puut tiputtivat lehtensä. Lumi tuli. Ja nyt sitten lumi on jo pääasiassa sulanut pelloilta ja osa niistä on jo aika hyvin kuivunutkin. Siellä täällä nurmi vihertää ja pelloillakin saattaa jo nähdä aavistuksen vihreästä. Odotan innolla kesän tuloa ja sitä, että luonto herää värikkäänä eloon.


perjantai 13. huhtikuuta 2012

Kyläilijöille katettu


 Serkkutyttö kävi miehensä kanssa kyläilemässä. Oli ihanaa nähdä molempia pitkästä aikaa, istua alas ja vaihtaa kuulumisia.


Pöydän piristykseksi olin pitkästä aikaa ostanut tulppaaneita, tälläkertaa valkoisia ja hennon vaaleanpunaisia. Ja syötäväksi leivoin suolaista ja makeaa. Lisäksi jotain pientä naposteltavaksi. Tarjolla oli siis New Yorkin mustikka-juustokakku, paprika-kalkkunapiiras, kermatäytteisiä tuulihattuja (pakastealtaasta), pähkinäsekoi- tusta ja herkullista Porvoon herkun lakritsia.





keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Äidin liinavaatekaapin aarteita

Hiihtolomalla kävimme vanhempieni luona ja siellä kaivelin äitini kanssa kaappien perukoilta aarteita, vanhoja pöytäliinoja, jotka sain mukaani. Silitettyinä nämä tietysti olisivat vielä enemmän edukseen, mutta enpä nyt saanut aikaiseksi. Nättejä ovat näinkin.

Tämä ensimmäinen on oman äitini tekemä kirjottu pöytäliina. Hän on tehnyt tämän kauniin liinan alle kymmen vuotiaana. Kuinkahan moni nykypäivän lapsi osaisi ja jaksaisi tälläisen tehdä.


 Kaikki seuraavat liinat on tehnyt äitini mummu eli oma isomummuni. Hän oli innokas käsitöiden tekijä ja nämä kauniit tuotokset ovat nyt siirtyneet minun omistukseeni ja minulta aikanaan tyttärelleni, äidiltä tyttärelle jatkumo jatkuu...





Tunnearvo näillä liinoilla on korvaamaton, joten hyvää huolenpitoa saavat ja suurta arvostusta.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Rippijuhlat


Viime kesänä oli ainokaiseni rippijuhlat. Tarjoiltavia mietin jo hyvissä ajoin ja kyselin ja varmistelin myös tyttäreltäni mitä hän haluaisi tarjolle. Päädyimme yksinkertaiseen ja kauniiseen kattaukseen. Värinä valkoisen ja hopean lisäksi hempeä vaaleanpunainen.


Koska pidän paljon leipomisesta, teimme kotona lähes kaiken. Herkkuja oli riittävästi ja hyvin maistuivat.
Apuakin tarjoilujen aikaansaamisessa sain.



Tarjolla ollet makeat herkut: mansikkakakku, bostonkakku, raitakakku, kaura-suklaa keksit ja paria tyttäreni suosikki makeisia.


Suolaisia oli tarjolla: lohirulla, tuorejuusto-kalkkuna ruisnappi, tomaatti-basilika bruschetta, perunalastuja, suolapähkinöitä ja suolakaloja.


Pöytää koristivat ikkunalaudalla kukkineet vaaleanpuna-valkoiset orkkideat ja kastejuhlassa seurakunnan lahjoittama kynttilä.