Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. marraskuuta 2013

Koriste vessapaperirullista

Tällä viikolla teimme töissä lasten kanssa vessapaperirullista koristeita. Siinä lasten touhua katsellessa me aikuisetkin innostuimme ideasta. Näiden koristeiden tekoon tarvitset tyhjiä vessapaperi- tai talouspaperirullia, liimaa, sakset, viivottimen sekä lyijykynän. Pyykkipojista on myös suuresti apua osasia yhteen liimaillessa.


Ensin paperirulla litistetään ja siihen merkitään viivainta ja lyijykynää käyttäen minkä levyisiä rinkuloita aikoo leikata. Kuvissa näkyvät ja valmiissa työssä olevat ovat 1cm:n  levyisiä. Sitten leikataan rullat rinkuloiksi. Seuraavaksi alkaa suunnittelu ja sommitelu, kun haluttu yhdistelmä on löytynyt voi aloittaa liimaamisen (tässä vaiheessa pyykkipojat ovat oiva apu). Valmiin koristeen voi maalata tai jättää maalaamatta. Kuvio voi olla symmetrinen tai epäsymmetrinen, kun on saanut liimattua kivan kukkasen valmiiksi voi aina ympärille lisätä muutaman kierroksen... Kuvio voi olla pieni kukkanen, jonka voi ripustaa kuuseen koristeeksi tai suurempi seinälle laitettava tai ihan mitä vain :)


 Tämän hienon työn paperirullista teki työkaverini. Tosi kaunis. Ja nyt onkin sitten minun vuoroni päästää luovuus valloilleen.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Sytykeruusu

Löysin vasta viime talvena ohjeen sytykeruusuihin netin syövereistä ja keräiltyäni niihin tarvittavat munakennot ja kynttilänpätkät (ystävien avustuksella) sain testata niiden  tekemistä ja käyttöä.


Vein pussillisen valmiita sytykeruusuja vanhemmilleni ja siellähän niitä testattiin takan sytyttämisessä. Palaa muuten uskomattoman kauan, joten varmasti sytyttävät myös hankalammat puut kuin meidän käytössämme olleet kuivat koivuklapit.



Mukavaa tekemistä sellaiselle, joka kaipaa edullista ja/tai käytännöllistä askarteluideaa.
Kiva idea pikku tuliaiseksi tulisijan omistavalle tuttavalle.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Paperiset lumihiutaleet

Paperisten lumihiutaleiden leikkaamista pitkästä aikaa. Työkaveri pyysi minua leikkaamaan hänelle muutamia lumihiutaleita talvipäivien koristukseksi ikkunaan. Siitä innostuneena, paperisilpun keskellä leikkelin lumihiutaeita myös koti-ikkunoihin.


Työkaverin kotiin lähteneet hiutaleen olivat vanhoja tuttuja kahdeksankulmaisia, mutta kotiin halusin tehdä kuusikulmaisia, kuten oikeat hiutaleet. Haku vain nettiin ja löytyi pohja, jonka avulla nämä kuusikulmaiset hiutaleet sitten taittelin. Olisi se tietysti  onnistunut ilman apujakin, mutta nopeutti huomattavasti tekemistä. Kaikista hiutaleista tuli erilaisia, vaikka hetkittäin leikatessa tuntui, että samalla muotilla meinaavat kaikki tulla. Ajatusta mukaan leikkuupuuhaan ja tulihan niistä erilaisia.


 Kivoja ovat hiutaleet ikkunoissa, pitkästä aikaa.