lauantai 16. marraskuuta 2013

Koriste vessapaperirullista

Tällä viikolla teimme töissä lasten kanssa vessapaperirullista koristeita. Siinä lasten touhua katsellessa me aikuisetkin innostuimme ideasta. Näiden koristeiden tekoon tarvitset tyhjiä vessapaperi- tai talouspaperirullia, liimaa, sakset, viivottimen sekä lyijykynän. Pyykkipojista on myös suuresti apua osasia yhteen liimaillessa.


Ensin paperirulla litistetään ja siihen merkitään viivainta ja lyijykynää käyttäen minkä levyisiä rinkuloita aikoo leikata. Kuvissa näkyvät ja valmiissa työssä olevat ovat 1cm:n  levyisiä. Sitten leikataan rullat rinkuloiksi. Seuraavaksi alkaa suunnittelu ja sommitelu, kun haluttu yhdistelmä on löytynyt voi aloittaa liimaamisen (tässä vaiheessa pyykkipojat ovat oiva apu). Valmiin koristeen voi maalata tai jättää maalaamatta. Kuvio voi olla symmetrinen tai epäsymmetrinen, kun on saanut liimattua kivan kukkasen valmiiksi voi aina ympärille lisätä muutaman kierroksen... Kuvio voi olla pieni kukkanen, jonka voi ripustaa kuuseen koristeeksi tai suurempi seinälle laitettava tai ihan mitä vain :)


 Tämän hienon työn paperirullista teki työkaverini. Tosi kaunis. Ja nyt onkin sitten minun vuoroni päästää luovuus valloilleen.

4 kommenttia:

  1. Ihana koriste! Pakko oli pistää nuo polttamista odottavat paperirullat suikaleiksi ja sommitella niitä, vaikka ei niitä vielä tarpeeksi ollut.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva nähdä millaisen koristeen sinä sait tehtyä :)

      Poista
  2. Ihania ja helppo tehä.

    VastaaPoista