lauantai 19. marraskuuta 2011

Lohirullat

Tämä helppo ja herkullinen suolapala syntyy hetkessä. Olen tehnyt Fazerin Rullarieskoista eri täytteillä monia eri versioita, näihin juhliin täytteeksi tuli lohi.

 
Lohirullien ohje:

Fazerin Rullarieskat
ruohosipuli-tuorejuusto
tuoretta tilliä silputtuna
graavilohi
salaattia

Rullarieskoja ei kannata ostaa pitkäksi aikaa odottamaan rullien tekemistä, koska leipä kuivahtaa helposti ja rullatessa se murtuu, eikä ole niin kauniin näköinen. Osta siis Rullarieskat mahdollisimman myöhään, vaikkapa samana päivänä kuin aiot rullat tehdä.
Levitä tuorejuusto rieskalle niin että jätät toisen pitkän sivun paljaaksi. Lisää tillisilppu tuorejuuston päälle.
Seuraavaksi tuorejuuston päälle asetellaan graavilohta ohueksi leikattuna, tämä on kuin palapelin kokoamista. Lohen päälle vielä rapeaa salaattia. Sitten rullaamaan, mielestäni paras rullaussuunta on niin että rullaa rieskan pidemmältä sivulta. Valmiit rullat suojasin tuorekelmulla ja laitoin rullat jääkaappiin lepäämään. Kun rullat saavat levätä jääkaapissa jonkin aikaa ne pysyvät paremmin rullalla kun niistä leikkaa suupaloja.

Olen täyttänyt rieskarullia vaihtaen lohen tilalle kalkkunaleikkeleet ja kasvisversion tein laittamalla lihan tilalle uunissa/grillissa kypsennettäviä pakastealtaasta löytyviä grillikasviksia (munakoisoa, paprikaa, sipulia yms.).
Voit siis täyttä rullarieskat mieltymystesi mukaan.


Leikkuu tavalla voit myös muuttaa suupalojen ilmettä. Nuo kuvassa olsevat lohirulla olen leikannut ihan suoraan, mutta olen leikannut rullista myös vinosti noita paloja ja kivan näköisiä tuli niinkin.


Lohirullat maistuivat juhlissa olleelle neitokaiselle niin hyvin, että hän kyseli tarkkaan miten ne on tehty ja tänään noita lohirullia löytyy hänen juhlapöydästään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti