Onnellisten Tähtien Alla

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kaura-omenamuffinssien ohje

›
Vähän taas muuntelin vanhaa hyväksi havaittua muffinssiohjetta. Tällä kerta omenan lisäksi laitoin mukaan kaurahiutaleita ja vähensin soke...
torstai 20. maaliskuuta 2014

Kylpysieni Tawashi + ohje

›
Viime viikonloppuna kirjoitin virkkaamastani tiskiapurista eli Tawashista, jonka virkkasin Bambu -langasta. Tässä on muutama Tawashi kylpysi...
tiistai 18. maaliskuuta 2014

Suklaahippu cookiet

›
Tyttäreni kävi vuosia sitten seurakunnan järjestämässä kokkikerhossa ja toi sieltä mukanaan tämän tosi hyvän suklaa-kaura cookies ohjeen. Ei...
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Meidän kisut ovat kasvaneet

›
Viime syksynä meidän perhettämme täydentämään tuli kaksi ihanaa puolipitkäkarvaista maatiaskissaneitoa. Tyttäreni oli löytänyt netistä ilmoi...

Virkattu pesusieni Tawashi ja tiskiliina

›
Vuoden alussa (1/2014) luin Suuri Käsityö -lehteä töissä ja huomasin sieltä pienen jutun virkatuista Tawashi pesusienistä. Ihastuin ja pitih...
maanantai 10. maaliskuuta 2014

Arki-illan pizza + ohje pohjaan

›
Tänään oli jääkaapin tyhjennyspäivä. Tyttären tullessa koulusta oli ensimmäinen kysymys, että mitä syödään ja tällaista sitten syötiin. Peru...
maanantai 24. helmikuuta 2014

Chocolate chip cookies Susannan tapaan

›
Hiihtolomalla kävimme pyörähtämässä kotikonnuilla ja siellä sain herkutella näillä pikkuleivillä. Sain ohjeen mukaani ja luvan jakaa sen tä...
maanantai 3. helmikuuta 2014

Pizza Bianca

›
Tänään töiden jälkeen halusin testata jotain uutta ruokaa, ei aina niitä samoja arkiruokia joita muuten pyörittää viikosta toiseen. Pääti...
1 kommentti:
tiistai 26. marraskuuta 2013

Suosikkipipo ja kaulaliina

›
 Tämä pipo on ehdottomasti oma suosikkini. Se on tehty jo muutama vuosi sitten Novitan Luxus Aplaca -langasta, neulottu ainaoikeinneul...
1 kommentti:
tiistai 19. marraskuuta 2013

Huopahuppu talousarkeille

›
Ostin kaupasta uusia Talousarkkeja perinteisen rullalla olevan talouspaperin sijaan. Mutta koska pakkaus sellaisenaan ei erityisen kaunis ol...
lauantai 16. marraskuuta 2013

Rinsessa -pipo

›
Piponneulomisinnostuksessa tein tällaisen Rinsessa -pipon. Ohje siihen löytyi täältä . Samalla kuvioinnilla on tekeillä myös kaksipuol...

Kylmiä ilmoja odotellessa

›
Nyt on hyvä odotella kylmiä ilmoja, kun JC-pipo ja sille kaveriksi neulomani kaulaliina ovat valmiit. Vihdoinkin saimme otettua kuvat ihan p...
2 kommenttia:

Koriste vessapaperirullista

›
Tällä viikolla teimme töissä lasten kanssa vessapaperirullista koristeita. Siinä lasten touhua katsellessa me aikuisetkin innostuimme ideast...
4 kommenttia:
tiistai 5. marraskuuta 2013

Kynttilälyhty virkaten

›
Minulta kyseltiin ohjetta aikaisemmin täällä blogissa näyttämiini kynttilä-lyhtyihin . Tässäpä se ohje sitten on. Ohje virkattuihin...
6 kommenttia:
sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Pikapulla

›
Meille tuli kyläilemään joukko nuoria neitoja ja pikaisesti valmistin pikapullaa syötäväksi. Hyvin maistui lämpimänä kylmän maidon kera. ...
lauantai 14. syyskuuta 2013

Kissan pesä

›
Viime keväänä löysin Eilen tein -Blogista ohjeen kissojen pesän vikkaamiseen kuteesta. Halusin kokeilla ja valitsin materiaaliksi ontelokut...
torstai 12. syyskuuta 2013

Kauralastut

›
Kauralastut 100 g margariinia 4 dl kaurahiutaleita 2 rkl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 2 tl vaniliinisokeria 2 dl soke...
sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kissojen valtakunta

›
Meille kotiutui perjantaina kaksi suloista neitikissaa. Vaikka ulkoisesti muistuttuvatkin toisiaan paljon, niin luonteiltaan ovat ihanan eri...
tiistai 3. syyskuuta 2013

Kevyt omenapiirakka

›
Tyttäreni kummisetä tuli auttamaan meitä porakoneen kanssa. Hyllyt saatiin seinälle ja nyt vain odotetaan hyllyjen käyttäjiä. Kiitokseksi ja...
maanantai 2. syyskuuta 2013

Sunnuntai-illan kuivakakku

›
Sunnuntai-illan makeannälkään piti leipoa kuivakakku. Kakun tein ilman ohjetta, mutta käyttämäni ainekset kirjasin ylös. Tätähän voisi sovel...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio

Tietoja minusta

Oma kuva
Pia
Finland
onnellistentahtienalla.pia@gmail.com
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.