maanantai 4. maaliskuuta 2013

Tulilatva, kevätkodin piristys


Kauppareissulla pysähdyin kukkahyllyn kohdalle ja päätin ostaa kotiin alkavan kevään piristykseksi kukkia. Ensin ajattelin ostaa tulppaaneja, niitä saa näihin aikoihin edullisesti ja ne ovat kauniita, ruusujen hankintakin kävi mielessä, mutta leikkokukkien lyhytikäisyys sai kuitenkin minut näiden kukkivien ruukkukasvien luokse. Edullinen alle 4€ hinta ja pitkäikäisyys saivat minut hankkimaan tulilatvan kotimme piristyksesi. Kotiutuessa se oli täynnä nuppuja, vain muutama kukka oli jo auennut. Nyt se on aukaissut kauniisti suuren osan nupuista, mutta nuppuja on vielä jäljelläkin, joten loisto vain lisääntyy.


Tulilatva viihtyy huoneenlämmössä, valoisassa paikassa, mutta ei suorassa auringonpaisteessa (kestää myös viileää, ei kuitenkaan pakkasta). Se on mehikasvi, joten sitä on kasteltava varoen. Jatkuvasti märässä mullassa kärsivät ensin juuret, ja lopuksi koko kasvi mätänee. Altakastelu on suositeltavin, haalealla vedellä tarvittaessa. Tulilatva pystyy varastoimaan vettä lehtiinsä ja kestää silloin tällöin kuivahtamisen kastelukertojen välillä. Se on kertakukkija ja tarvitsee kukkaravinnetta vain muutaman kerran. Edullisen hintansa vuoksi tulilatva yleensä ostetaan kertakäyttökasviksi, ja heitetään pois kukkien lakastuttua, vaikka sen voisi kesällä istuttaa parvekelaatikkoon tai puutarhaan. Tulilatvoja saa useissa eri väreissä. Töihin vein keltaisen, aurinkoisen tulilatvan piristämään taukotilaa. Jouluna sain valkoisen.


TULILATVA (Kalanchoë blossfeldiana)
Tulilatva on peräisin Itä-Afrikasta ja Madagaskarilta. Maksaruohokasveihin (Crassulaceae ) kuuluva suku käsittää runsaasti kasvutavaltaan toisistaan poikkeavia lajeja. Saksalainen siemenkauppias Robert Blossfeld toi 1930-luvulla Kalanchoën siemeniä markkinoille, saaden siten nimensä tämän tärkeimmän lajin nimeksi. Aikaisemmin viljeltiin yksinomaan siemenestä monistettavia lajikkeita, mutta nykyisin viljeltävät tulilatvat monistetaan yleensä pistokkaista. Keski-Euroopassa ja Tanskassa se on eräs eniten viljeltyjä ruukkukasveja ja sen tuotanto on lisääntynyt myös Suomessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti