sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Karkkipäivä

Viikonloppua on vietetty rauhallisissa merkeissä ja pitkästä aikaa ostettiin karkkipäivän karkkejakin.


Lähikauppaan oli viimein ilmestynyt Merkkareita, noita lapsuusvuosina irtokarkkeina ostettuja makeisia. Pitihän niitä myös tyttärelle ostaa maisteltaviksi.


Hedelmämerkkarit maistuvat tutuilta, mutta onko nuo salmiakkimerkkarit todella samanmakuisia kuin silloin lapsena. Makumuistoissani maku on erilainen, mutta voihan olla että kulunut aika on muokannut muistoa.
 

Ovat kyllä siitä hyviä makeisia ettei näitä pysty kovin montaa kerralla syömään, saati sitten koko pussillista. Eipä tule ahmittua liikaa kerralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti